banner
ETUSIVU | UUTISET | KOIRAT | PENTUJA | PENTUEET | TERVEYS | ME | GALLERIA | VANHA GALLERIA | YHTEYSTIEDOT |  LINKIT

VIRALLISESTI


ROTU australianpaimenkoira, narttu Lempi2v5kk
NIMI Two Coasts' Rala
SYNTYNYT 16.2.2017
VÄRI punainen valkoisin ja tan -merkein
HÄNTÄ pitkä
OMISTAJA Aija Tanskanen
KASVATTAJA Juliane Weiel, Saksa, kennel Two Coasts'


LEMPI

Lempi ei ollut harkittu hankinta - minullahan ei pitänyt olla tarvetta pennulle vielä ainakaan vuoteen. Toisin kuitenkin kävi. Olen haaveillut työlinjaisesta australianpaimenkoirasta vuodesta 2009 lähtien, mutta olin ehkä ajatellut pennun tulevan vähän suunnitelmallisemmin, tarkkaan valitusta yhdistelmästä, johon olisin ehtinyt perehtyä kunnolla jo ennen pentueen syntyä. Toisaalta jos aikaa olisi enemmän ollut, kanttini olisi ehkä pettänyt ja pentu jäänyt hankkimatta - niin vaikealta tuntui pennun ottaminen Hildan kuoleman jälkeen.

Lemppari
Siihen nähden, että Lempi tuli yllättäen, äkkiä ja suunnittelematta, olen ollut vain positiivisesti yllättynyt. Lempin taustoista tiesin ennakkoon sen verran, että sukutaulussa useasti esiintyvät Crown Point -koirat ovat käsittääkseni hyvässä maineessa luonteen puolesta, ja lähisukulaiset olivat monissa eri lajeissa menestyksekkäästi kilpailleet. Kun istuin lentokoneessa matkalla Saksaan, mieleeni tulvi miljoonia kysymyksiä, joita en ollut ehtinyt enkä muistanut kysyä. Toisaalta uskottelin itselleni vielä Hampurin lentokentälläkin olevani menossa vain pentuja katsomaan. Kun Julianen pihassa Lempi juoksi minua vastaan, hyppäsi syliini ja nuoli naamani, totesin hiljaa mielessäni, että jos olet oikeasti tällainen, en minä sinua tänne jätä.

Lempi hakutreeneissä
Lempi hakutreeneissä kesällä 2017

Lempi on hyvin erilainen aiempiin aussieihini verrattuna, minulla meni tosi pitkään päästä sisälle sen mielenmaailmaan. Se on selkeästi pehmeämpi ja herkempi muistelemaan epämiellyttäviä asioita olematta kuitenkaan nössö. Se on hyvin kiltti ja rauhallinen koira, helpoin pentu, joka minulla koskaan on ollut. Lempi on nöyrä ohjaajalleen, mutta osaa olla jopa sikamaisen röyhkeä muita koiria kohtaan, se vie lelut ja luut ihan sumeilematta ja yrittää niistä vähän pullistellakin isommilleen. Vieraita ihmisiä kohtaan se on avoin, ystävällinen ja sosiaalinen, tutuista ihmisistä mennään ihan sekaisin. Lempi on hyvin ahne, se rakastaa ruokaa yli kaiken. Siltä löytyy taistelutahtoakin, jota yritän treeneissä vielä vahvistaa ja ylläpitää - syyllistyin treeneissä etenkin Lempin pentuaikana palkkaamaan sitä turhan paljon nameilla. Opettelen edelleen, että Lempiä uskaltaa kyllä nostattaa, se on temperamentiltaan todella paljon Hildaa rauhallisempi.

Lempi tokoilee
Seuraamisen perusteiden treenaamista kesällä 2017

Olen kuullut sanottavan, että ihminen ei saa sitä, mitä haluaa, vaan sen, mitä tarvitsee. Lempin kohdalla voin tämän ajatuksen allekirjoittaa täysin. Se tuli elämääni henkisesti todella vaikeaan aikaan. Lempillä on ollut koiristani paras on/off-kytkin jo pienestä pennusta pitäen. Se oli jo pentuna innokas puuhastelemaan aina, kun minulla itselläni oli voimia siihen, mutta sille sopi täysin hyvin myös viikot, jolloin käytiin vaan lenkillä ja makoiltiin sohvalla. Se oli juuri sitä, mitä tarvitsin toipuakseni Hildan menetyksestä - ystävä vieressäni kuuntelemassa hiljaa lukemattomat itkuni ja kumppani motivoimassa minua takaisin koiraharrastusten pariin siinä tahdissa, missä itse jaksoin. Olen niin kiitollinen punaisesta Saukostani, joka auttoi minut surun sumusta takaisin elävien kirjoihin.

Lempiaksaa

Lempin haasteet harrastuskoirana ovat olleet viettimaailmaan liittyviä. Tokossa ja rallyssa se on innokas, mutta vire vaati ohjaajalta aika paljon kannattelua etenkin Lempin ollessa nuorempi. Vanhemmiten se on alkanut kannatella virettä paremmin, etenkin, kun itse on alkanut päästä jyvälle, miten tätä koiraa ajetaan. Lempin kanssa treenatessa täytyy panostaa enemmän toistojen laatuun kuin niiden määrään - älykkäänä ja nopeasti oppivana koirana se alkaa äkkiä pohtia, onko se tehnyt jotain väärin, jos toistoja tulee liikaa. Iän myötä se on alkanut kestää toistojakin paremmin. Agilityssa ja paimennuksessa Lempi nostattaa ja kannattelee vireen hyvin, se ei "keitä yli" vaan pystyy kuuntelemaan ja toimimaan ohjauksen mukaan. Agilityssa, paimennuksessa ja nenälajeissa Lempi on parhaimmillaan, se tekee töitä itsenäisesti ja keskittyneesti.

Lempi_paimentaa
Lempi paimentaa kesällä 2020, (c) PM Lehikoinen

Lempin kanssa on kokeiltu ja harrasteltu kaikenlaista, tavoitteellisemmin treenaamme agilityä, paimennusta, tokoa ja rallytokoa sekä nenälajeja (nosework, jälki). Olemme kisailleet vielä aika maltillisesti, sillä fiilistelin aika varhain, että Lempi on tyypiltään hitaasti kypsyvä, joten sitä ei kannata viedä kisatilanteisiin kiirehtien. Kisauraa olemme vähitellen aloitelleet paimennuksessa, rallytokossa ja ASCA-agilityssä, katsellaan rauhassa, milloin kisakentät muissa lajeissa kutsuvat.

Lempi ui
Lempi rakastaa uida - niin luonnonvesissä kuin altaassakin

Lempi ja Sylvi
Lempillä on muutamia samanikäisiä ystäviä, tässä kuvassa Lempi työkaverini staffin Sylvin kanssa